Ruotsin maajoukkuehyökkääjä Jokerien haaviin

 

Jokerit ja John Norman ovat sopineet hyökkääjän pelaamisesta helsinkiläisseurassa kaudella 2017-18. Ruotsalainen esiintyi KHL:ssä jo viime kaudella Torpedo Nizhni Novgorodin riveissä.

-Norman on monipuolinen, luisteluvoimainen ja työteliäs joukkuepelaaja, joka on kahdella viime kaudella pelannut myös Ruotsin maajoukkueessa. Hän on erinomainen lisä hyökkäykseemme, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.

Norman, 26, siirtyi viime kaudeksi Torpedon riveihin ja teki läntisen konferenssin joukkueessa 50 runkosarjaottelussa 7+8=15 pistettä. Viidessä pudotuspelikamppailussa tehot olivat 2+1=3. Vuosi oli hyökkääjälle uran toinen Ruotsin rajojen ulkopuolella, sillä kaudella 2012-13 hän edusti SM-liigassa Oulun Kärppiä.

Oulusta Norman siirtyi Skellefteå AIK:n paitaan Ruotsin SHL:ään, jossa pelasi menestyksekkäät kolme vuotta. Hän voitti Ruotsin mestaruuden keväällä 2014 ja pelasi finaaleissa myös kahtena seuraavana keväänä. Toistaiseksi viimeisellä SHL-kaudellaan 2015-16 hyökkääjä oli runkosarjan pistepörssin kahdeksas 47 ottelun tehoin 17+25=42. Pudotuspeleissä hän oli SHL:n pistepörssin neljäs, kun 16 kamppailussa syntyivät pisteet 5+8=13.

Keväänä 2016 Norman pelasi Moskovassa ja Pietarissa pelatussa turnauksessa uransa ensimmäiset MM-kilpailut. Kaikkiaan hyökkääjä on esiintynyt Tre Kronor -paidassa 22 pelissä pistein 3+3=6.

Norman liittyy Jokereiden vahvuuteen sunnuntain harjoituksissa.

Lähde: jokerit.com