Ei tarvitse mennä paikanpäälle – Jokerien pelit jatkossakin Viasatilla ja Viaplayssa

MTG vahvistaa solmineensa uuden yhteistyösopimuksen KHL:n kanssa. Uuden 4-vuotisen sopimuksen myötä KHL jatkaa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa yksinoikeudella Viasatin urheilukanavilla ja Viaplayssa kauden 2020-2021 loppuun asti.

Viasatin urheilukanavat ja Viaplay esittävät tulevankin kauden aikana kaikki Helsingin Jokereiden ottelut. Lisäksi nähdään runsaasti muita KHL:n huippuotteluita suorina lähetyksinä. Yhteensä otteluita nähdään keskimäärin 4-6 viikossa. Kaikki näytettävät ottelut selostetaan suomeksi ja selostajina kuullaan tuttuun tapaan Antti Mäkistä sekä Tero Kainulaista.

– On fantastista seurata aitiopaikalta suomalaisen joukkueurheilun lippulaivaa KHL-kaukaloissa. KHL:n kansainvälinen jääkiekko on juurtunut näiden kolmen kauden aikana Helsinkiin ja uskon KHL:n kiinnostavuuden jatkavan huikeaa kasvuaan myös tulevina kausina. Jokerit-pelien seuraaminen on mahdollista Hangosta Utsjoelle ja toivon että koko maa lähtee Jokerit-matkallemme, sanoo Viasat Finlandin toimitusjohtaja Mathias Norrback yhtiön tiedotteessa.

Viasat on seurannut Jokereiden KHL-matkaa kaikilla kolmella kaudella, jotka helsinkiläisseura on sarjassa pelannut. Suurella ammattitaidolla toteutetut ottelulähetykset studio-osuuksineen, kamerakulmineen ja asiantuntijoineen kestävät vertailun mihin tahansa kansainväliseenkin jääkiekkototeutukseen nähden. Viasatin ja Viaplayn kautta suomalainen kiekkoyleisö on ottanut KHL:n omakseen.

– Jokereissa olemme äärimmäisen iloisia, että yhteistyö Viasatin ja Viaplayn kanssa jatkuu tulevallakin kaudella, joka on seurahistoriamme 50:s ja siksi hyvin erityinen. Suomen parhaat jääkiekko-osaajat välittävät tunnelmat kotikatsomoihin lajin, sarjan ja seuran ansaitsemalla intohimolla ja asiantuntemuksella, sanoo puolestaan Jokereiden toimitusjohtaja Jukka Kohonen.

Tuleva kausi on tuplajuhlavuosi, kun KHL:ssä käynnistyy sarjan kymmenes kausi ja samalla Jokerit viettää 50-vuotisjuhlavuottaan.

– Suomen ja Venäjän osalta katseet kohdistuvat nyt entistä vahvemmin KHL:ään, josta valitaan pitkälti molempien maiden tulevat olympiajoukkueet. Jokereiden KHL-joukkue jatkaa Jukka Jalosen valmennuksen alla ja on superkiinnostavaa seurata, pystyykö Jokerit nousemaan KHL:n huipulle juhlakaudellaan. Koossa on eväät KHL:n ehdottomasti kiinnostavimmaksi kaudeksi, lupailee Viasatin kiekkoselostaja Antti Mäkinen.

Tuleva KHL-kausi alkaa jo 21.8. viime kauden mestarin SKA Pietarin ja runkosarjavoittaja TsSKA Moskovan kohtaamisella.